#14 - Tekoälystä vol.2 - Lihan ilot

Sattuma johdattaa kaksi epätäydellistä ihmistä yhteen. Kumpikin heistä on syntynyt kahden ihmisen kohtaamisesta, näiden polkujen ristettyä sattumalta. DNA:t sekoittuvat ja luovat uuden ihmisen - ympäristö hoitaa viimeistelyn. Tätä ihmistä on kohdeltu kaltoin, mutta on häntä rakastettukin. Tämä ihminen on saanut ja hän on menettänyt. Ehkä tämä ihminen kantaa hänet synnyttäneiden ihmisten mielipiteitä tai kenties kapinoi niitä vastaan. Tälle lähtökohdalle rakentuu tarina joka rosoutuu päivä päivältä, mutta saa samalla uusia sävyjä. Epätäydellisyydestä lähtenyt tarina ei edetessään muutu täydelliseksi ja on nimenomaan siksi mielenkiintoinen - kaunis. Ihmisen tarina on yhtä kuin hän itse ja ihmisellä on tarve kertoa tarinansa, tuntea olevansa osa tätä maailmaa johon hänet lupaa kysymättä on heitetty. Ihminen omaksuu itselleen luonnollisimman tavan kertoa ja koska minä kirjoitan kirjoittamisesta, otan valokeilaan ihmisen tuottaman tekstin. Oli se teksti mitä vaan, on siinä aina pala ihmistä mukana. Fiktiokin hengittää ja sykkii niin kuin vain elävä pystyy sillä sen synnytti ajatteleva ja tunteva ihminen.

Tekoäly saattaa pystyä ratkomaan ongelmia, joihin ihmiskunta ei ole olemassaolonsa aikana pystynyt. Tekoäly jauhaa ihmisen sille syöttämää tietoa, laskee, punnitsee ja käyttää sitä pragmaattisesti. Se voi imitoida tunnetta, mutta henkeä se ei pysty puhaltamaan luomaansa käsikirjoitukseen. Sen teksti ei syki. Käsityö tulee aina olemaan arvokast. Työtä joka tehdään niinkin herkällä instrumentilla kuin ihminen, on koneen mahdoton kopioida.

Tämän vuoksi en ole huolissani tekoälystä. Olen huolissani, että ihmiset tyytyvät halpaan ja nopeaan.

-Edvin Sora, 23.9.2023