#12 - Julkaisemisen julmuus

 

Kun uunituore teos putoaa tekijänsä käsiin, hankaa kauneus ja petollisuus kipinää näissä samoissa käsissä. Vuosia kypsytelty tuotos lämmittää suloisesti kuin lasillinen absinttia kunnes alkaa nauttimisen jälkeen potkimaan vatsanpohjalta takaisin: ”Tämänkin olisin osannut tehdä paremmin... ja tämän!”

Kirjoittaminen on oppimisprosessi joka nostaa kirjoittajan uudelle tasolle – ja se taso on yleensä aina korkeammalla kuin kyseinen teos joka kirjoittajan paremmaksi kouli (ja josta pitäisi kaiken työn jälkeen osata olla ylpeä). Teksti on tekijänsä silmissä taantunut kuin vanha valokuva päiväkotivuosilta josta itseään ei enää tunnista. Vilkuilin hetki sitten netissä keskustelua, jossa mainittiin sana tekstihäpeä ja totesin itselleni, että pystyisin heittämällä parempaan jos esikoiseni kirjoittaisin nyt. Mutta pitää muistaa, että ilman kyseistä teosta en kuitenkaan olisi se kirjoittaja joka olen nyt. Kirjoittajan kotelosta kuoriutui perhonen tutkailemaan limavanaa jonka jätti lehdelle ollessaan vielä toukka. (Nyt tunnen tekstihäpeää ontuvasta perhosvertauksesta, mutta jätetään se nyt tähän hyväksi esimerkiksi.)

Itse itsensä sitä kai pahiten tuomitsee vaikka muiden tuomio tuntuukin pahimmalta. Mutta kuinka subjektiivinen kokemus se oma paskuus sitten on? Onhan niitä suvereeneja, alusta alkaen lahjakkaita kirjoittajaneroja, mutta uskon heidänkin kärsivän samoista ongelmista vaikka harmituksen aiheet eivät lukijalle välitykään ja kriitikotkin arvostavat. Pitänee olla narsisti ettei ahdistuisi omaan hengentuotteeseen jääneistä vajavaisuuksista edes vähän; pohjimmiltaan luova työ tehdään itselleen - sanotaan mitä sanotaan. Kustannustoimittajan tärkeys lienee siinä, että hän pystyy sopivan ulkopuolisena allekirjoittamaan kuolemantuomiot rakkaillesi, sinun toimiessasi itse pyövelinä.

”Häpeää” aiheuttaa, että lukijoille olet sillä tasolla kuin viimeisin teoksesi. Kukaan ei piittaa potentiaalisesta kasvutarinasta, taistelusta jonka rauniona uurastuksesi tulos komeilee. Entä jos epäonnistumisesi jääkin ikuiseksi haamuksi etenemisen tielle, pahaa aavistamattoman lukijan tutustuessa jo kasvaneeseen katalogiisi köykäisen esikoisesi kautta ja tarttumatta enää toiseen? Nämä ovat asioita joiden miettimiseen on turha tuhlata enempää aikaa, sillä sen voi käyttää kirjoittamiseen - ja kehittymiseen.

-Edvin Sora, 5.9.2023