#3 - Siitoin sen jo sanoi
Aikaisemmat postaukseni ovat käsitelleet kadoksissa olevaa lukuintoa ja indien tärkeyttä kulttuurin hyvinvoinnille - ja samalla hiekkalaatikolla operoidaan jälleen.
Maamme pursuaa hyviä kirjoittajia joilla on mielenkiintoisia näkemyksiä, mutta rajoitetut resurssit. Apurahojen saaminen on ollut ainakin lähipiirilleni kiven alla, enkä itsekään ole saanut ainuttakaan lukuisista yrityksistäni huolimatta. Jos taiteellisilla tuotoksillaan ei elä, laskee tuottavuus merkittävästi kun jakaa rajallisesta energiastaan vielä elannonkin hankkimiseen. Kustantamot ovat vastahakoisia ottamaan taiteellisia riskejä ja tuntuu, että helpoiten niiden listoille pääsee kun kierrättää ja varioi käytettyjä, toimivaksi (myyväksi) havaittuja ideoita. Vaarana on, että kirjakauppojen anti yksipuolistuu. Kustantamojen markkinointibudjetista suodaan leijonanosa kirjailijoille jotka suuri yleisö jo ennestään tuntee ja joiden tiedetään myyvän varmasti. Toinen hyvä sijoituskohde on tietenkin julkkisten kirjat. Ennestään tutuilla lärveillä koristeltujen kansien väliin on haamukirjottaja kaunistellut parisataa sivua miellyttävää, jutustelevaa tekstiä.
Tuntemattomalla tekijällä saattaa olla sokea houkutus tarttua kustannussopimusmahdollisuuteen – vaikka vastineeksi saisikin vain mitättömiä myyntiprosentteja ja useiden vuosien ajaksi menetetyt oikeudet teokseensa. Myyntiennakkoja tuskin myöskään on luvassa, saati pitkäjänteistä markkinointiapua; kustantamo heittää uistimen keskelle järveä ja katsoo tarttuuko kelatessa mitään koukkuun. Nopeasti ilmestymisen jälkeen julkaisu luisuneekin alekorin kautta kadotukseen, viemästä hyllytilaa uusilta yrityksiltä. Edellämainitun kaltaisia sopimuksia ainakin itselleni tarjoiltiin Costa del Tormenta -romaanista ja päätin kustantaa kirjan oman firmani, Alles Klirin, kautta. Nyt en kirjan markkinointiin panostaessani ainakaan lusikoi hiluja vieraisiin taskuihin. Sen lisäksi, että myynnistä minulle jäävät prosentit ovat suuremmat, pystyn pitämään kirjojen hinnatkin kohtuullisempina. Kolmenkympin ympärillä pyörivä hinta on monelle kirjallisuuden kuluttajalle hyvä syy jättää tuntemattoman esikoiskirjailijan hengentuotos hankkimatta, oli takakansiteksti kuinka hyvä tahansa; nyt myyn romaaniani hintaan 22€ ja e-kirjaa seitsemällä eurolla ja tuskin määrällisesti lainkaan vähempää kuin mitä jonkun toisen kustantamana. Välikädet eivät ole vaatimassa osaansa, mutta markkinoinnin ja jakelun kanssa pitää olla kekseliäämpi (lisäksi markkinointiin käytetty aika on pois luovalta työltä).
Ensimmäisessä blogissa sanoin, etten tiedä miten nykymaailmassa lukuintoa pystyisi kasvattamaan. Enkä tiedä vastausta vieläkään, mutta olisi kiva yrittää tehdä jotain asiaa korjatakseen. Varsinkin monipuolistaa tarjontaa tuomalla indiekirjailijoille lisää näkyvyyttä. Se mitä seuraavaksi tulee ulos suustani kuulostaa joltain Pekka Siitoin -dokkarin palopuheelta, mutta sanon sen silti: meidän täytyy yhdistyä! Eli mitä jos indiekirjailijat perustaisivat ryhmän, joka voisi pitää kimpassa kirjallisuustapahtumia ja keskustellen pureutua syvemmin toistensa tuotoksiin? Jäsenten ollessa kotoisin ympäri maata, helpottaisi se ilosanoman laajaa levittämistä. Tilaisuudesta voidaan tehdä jopa seksikkäämpi viemällä se baariin, ottaa sivuun vaikka livemusiikkia (indieartisi totta kai) ja vaikka streamata se nettiin. Vähintään porukka voisi jakaa tietoa toistensa tuotoksista omissa somekanavissaan. Jos ryhmässä olisi motivoituneita jäseniä, jakautuisi promootioduunin painolasti tasaisemmin ja uusien ovien aukeaminen tulisi vaivattomammaksi kaikille.
Noh, ehkä nämä ovat yltiöromanttisia kuvitelmia, mutta ainakin siinä olisi potentiaalinen väylä uusille vesille. Ideoiden ja kiinnostuksen versoessa, saa minuun olla yhteydessä edvin.sora@gmail.com. Olen avoin kaikille ehdotuksille.
Kommentit
Lähetä kommentti