#1 - Kirjaroviot valaisemassa lukuviikkoa

Kirjastoilla on aina ollut paikka sydämessäni. On uskomatonta, että meille on järjestetty ”kirjakauppoja”, joista voi haalia itselleen maksutta, nykyään lähes luksustuotteiksi hinnoiteltuja teoksia. Kirjaston kirjoja ei toisaalta saa pitää, mutta harvallapa on kodissaan kirjoille tilaakaan. Kirjastojen laajasta tarjonnasta on helppoa ja nopeaa löytää kauppojen valikoimasta poistuneita julkaisuja, eikä lukemisen kanssa tarvitse kiirehtiä – hallussapito-oikeus ei rajoitu muutamaan viikkoon. Tuntuu jopa kuin varastaisi hyväntekijältään hyödyntäessään etuoikeuttaan uusia laina viisikin kertaa pelkästään näpräämällä kännykkää. Kerrottakoot häpeäkseni, että Jarkko Laineen runokokoelma on ollut itselläni jo kolmatta vuotta, sillä aina kun viisi lainaa on kulutettu loppuun käyn palauttamassa sen, mutta sen sijaan, että laittaisin kirjan ”vasemmalle luukkuun”, lainaankin sen uudelleen ns. ensimmäistä kertaa (ja muidenhan tässä oikeastaan pitäisi hävetä kun eivät lue Jarkko Laineen runoja ja varaa kokoelmaa nenäni edestä).

Mark Twainia vapaasti lainaten, sillä joka ei lue, ei ole mitään etulyöntiasemaa lukutaidottomaan nähden. Paljon mietitäänkin kuinka saada lapset – tai minkä tahansa ikäiset ihmiset – lukemaan enemmän. Parhaat asiat eivät tule helpolla: juoksemaan oppii juoksemalla ja lukemaan lukemalla; alku on aina epämiellyttävää ja oksitosiininarkkaavan kansan keskittymiskyky on jo rapakunnossa. Itsekin varmasti lukisin enemmän jos kännykkä ei kiusaisi vieressä ja jos Netflix ei vaikuttaisi helpommalta vaihtoehdolta rentoutumiseen.

Kirjastot yrittävät uudistautua ja jopa hyssyttelystä on karsittu, etteivät ne vaikuttaisi luotaantyöntäviltä - ensimmäinen merkki laitoksen alennustilasta. Minun asiointiani kasvava mekastus vain ripeyttää. Uudistuminen on käytännössä kansan mielistelyä ja toiminnan kuljettamista kauemmas perusajatuksestaan (eli samaa mitä kirkkokin nykypaniikissaan tekee). Näin hetki sitten eräältä kirjaston henkilökuntaan kuuluvalta ulostulon, että kirjojen sekä hyllyjen määrää kirjastoissa tulisi supistaa ja niiden tilalle tuoda pöytiä ja tuoleja – aika irvokasta huudella lukuviikon puolesta samalla kun sytyttää kirjaroviota. Tällä hetkellä ihmisten kannustaminen kirjastoon muistuttaa lihansyöjien houkuttelemista vegeravintolaan lihapullilla. Oodissakin ommellaan, nauhoitetaan musiikkia, 3D-tulostetaan tai pelataan pelejä. Ei lapsi ala lukemaan yhtään enempää, vaikka häntä tuotaisiin taaperosta asti kirjaston leikkipaikalle touhuamaan, vaan se siirtyy kasvaessaan pelaamaan isompien lasten pelejä.

Eikä pidä ymmärtää väärin – on hienoa, että niille lapsille joilla ei ole varaa pelikonsoliin, annetaan mahdollisuus pelata sitä tai sille jolla ei ole omia suksia tai mölkkyä, annetaan mahdollisuus lainata ne. Kun itse olin nuori, meillä ei ollut tietokonetta kotona vaan lähin Pentium kolmonen, joka avasi ovet Kiss FM:n chathuoneisiin, oli Paloheinän kirjastossa. Kilometrin taivalluksen päätteeksi piti vielä nöyrtyä kysymään isoilta tytöiltä neuvoa, että miten internet toimii.

Vastausta siihen kuinka ihmiset saataisiin lukemaan enemmän ei siis löydy tästäkään tekstistä, mutta sen tiedän, että kirjoja vähentämällä se ei ainakaan tapahdu. Kirjasto pitäisi pyhittää kirjoille – muut toiminnot voidaan säilyttää myös, mutta mieluusti omalla erillisellä osastollaan. Ja kirjapuolella saisi jatkossakin hyssytellä tarvittaessa ne turvat kiinni.

-Edvin, 22.4.2023